13.12.2015

2. ja 3. viikko työssäoppimista

2. viikon aikana olin kerran 3h kerroksilla siivoamassa huoneita, check-innejä oli kans aika riittävästi, varausten tekemistä ja välillä peruutuksia, puhelimeen vastaamista, siivoamista, kokoushuoneitten järjestelyjä, myyntityötä ja sitten vielä pikkujoulujen järjestystä noin 40 henkilölle ja lisää siivoamista ja myös tunnin sain olla yökerhon puolella missä sain siivota laseja pois pöydiltä ja lajittelin tiskikoneeseen.

3. viikon aikana tein aika lailla samoja juttuja kuin 1. ja 2. viikolla. Mutta tällä viikolla oli aamiaistarjoilua. tarkistin aina välillä mitä aamiaisten pöydissä oli ja mitä piti viedä lisää, leikkelin kurkkuja, tomaatteja, kanaa, piirakkaa ja myös tein torttuja. Siivoamista oli kans koko ajan, ei saanu olla missään mitään astioita tai likaa pöydissä. Mulle tuttua työtä kun olen ravintolassa kuitenkin töissä ollut. Ja pärjäsin omasta mielestä aika hyvin :)

Molemmat viikot ovat sujunu hyvin, paitsi että välillä on niin hiljasta että en pääse kunnolla harjoittelemaan kaikkea :)

4 kommenttia:

  1. Olet saanut tehdä todella monipuolisen topin. Olet ollut jokaisella osastolla. Hieno homma. Näin usein käy kun on pienempi hotelli niin näkee asioita eri osastoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh :) Onneks oli paljon kivoja ihmisijä, että ei jääny mitään pahaa mieleen :D

      Poista
  2. Näin on, ja 'törmäsimme' silloin ennen joulua kun tulit iltavuoroon :)

    VastaaPoista