20.12.2015
4. eli viimeinen viikko työssäoppimista
Tämä viikko meni todella nopeesti ja rutiinit oli jo tiedossa, että mitä milloinkin tehdään, mitä mihinkään pitäisi viedä tai missä mikäkin on :) Välillä oli tosi kiireinen päivä ja välillä taas todella hiljasta. Kaikista eniten harmittaa että en saanut kokea yövuoroa, koska se ei ole öisin enää auki. Muuten aivan ihana työssäoppimispaikka. Kaikki ihmiset ovat ihania ja ystävällisiä toisilleen, jopa asiakkaatkin olivat niin ihania :)
13.12.2015
2. ja 3. viikko työssäoppimista
2. viikon aikana olin kerran 3h kerroksilla siivoamassa huoneita, check-innejä oli kans aika riittävästi, varausten tekemistä ja välillä peruutuksia, puhelimeen vastaamista, siivoamista, kokoushuoneitten järjestelyjä, myyntityötä ja sitten vielä pikkujoulujen järjestystä noin 40 henkilölle ja lisää siivoamista ja myös tunnin sain olla yökerhon puolella missä sain siivota laseja pois pöydiltä ja lajittelin tiskikoneeseen.
3. viikon aikana tein aika lailla samoja juttuja kuin 1. ja 2. viikolla. Mutta tällä viikolla oli aamiaistarjoilua. tarkistin aina välillä mitä aamiaisten pöydissä oli ja mitä piti viedä lisää, leikkelin kurkkuja, tomaatteja, kanaa, piirakkaa ja myös tein torttuja. Siivoamista oli kans koko ajan, ei saanu olla missään mitään astioita tai likaa pöydissä. Mulle tuttua työtä kun olen ravintolassa kuitenkin töissä ollut. Ja pärjäsin omasta mielestä aika hyvin :)
Molemmat viikot ovat sujunu hyvin, paitsi että välillä on niin hiljasta että en pääse kunnolla harjoittelemaan kaikkea :)
3. viikon aikana tein aika lailla samoja juttuja kuin 1. ja 2. viikolla. Mutta tällä viikolla oli aamiaistarjoilua. tarkistin aina välillä mitä aamiaisten pöydissä oli ja mitä piti viedä lisää, leikkelin kurkkuja, tomaatteja, kanaa, piirakkaa ja myös tein torttuja. Siivoamista oli kans koko ajan, ei saanu olla missään mitään astioita tai likaa pöydissä. Mulle tuttua työtä kun olen ravintolassa kuitenkin töissä ollut. Ja pärjäsin omasta mielestä aika hyvin :)
Molemmat viikot ovat sujunu hyvin, paitsi että välillä on niin hiljasta että en pääse kunnolla harjoittelemaan kaikkea :)
29.11.2015
1. viikko työssäoppimista
Ensimmäisen päivän aikana jouduin jo pettymään. Piti mennä aamulla
kello 10:00 työharjoitteluun ja onneks ennen lähtöä kotoo katsoin
sähköpostiin ja löysin sieltä mun työharjoittelupaikasta
sähköpostiviestin, missä luki että työaika on siiretty pari tuntia
eteenpäin koska vahingossa olisi muuten ollut 2 työharjoittelijaa samaan
aikaan.Kun menin siihen hotelliin niin ensimmäisenä annettiin mulle työpaita eli kauluspaita, silitysrauta ja silityslauta. Sen jälkeen kun olin vaihtanu vaatteet ja silittäny oman uuden ihanan liilan kauluspaitani menin heti tiskin taakse, josta menin toisen harjoittelijan kanssa laittamaan kokoushuonetta valmiiksi. Kokoushuoneeseen tulee aina astioita sen verran kun on ihmisiä tulossa ja riippuu ruuasta että mitä kaikkee pitää laittaa valmiiksi. Kuitenkn ruuat ja juomat vietiin hetki ennen kokouksen alkamista.
Päivän aikana katsoin aina mitä kaikkee tehtiin ja sain myös itse kokeilla ensimmäisen päivän aikana jotain pieniä juttuja. Esimerkiksi kassakoneen käyttöä, juomien tarjoilua, varaukset linksiin sähköpostista ja booking.com sivusta, pariin puheluun vastasin josta otin soittopyynnön, petasin asiakkaan vauvalle pinnasängyn ja totta kai asiakaspalvelua :) Muuten koko viikon aikana olen tehnyt kaikkee tätä mitä tein ensimmäisenä päivänö mutta myös lisäksi olen tehnyt kasspohjan laskentaa, pari kertaa tsekannut asiakkaat ulos, kokoushuoneitten valmistusta yksin tai ilman että sitä joku menis tarkistamaan, pankissa käynyt vaihtamassa rahat pienemmäksi tai kolikoiksi, vienyt postia postilaatikkoon, opastanut asiakkaita, vastannut sähköposteihin enkuksi ja suomeksi, lähettänyt vahvistuksia ja sun muita asiakkaille.
Joka päivä on erilainen ja varmasti ovat myös jatkossakin. Oppimisessa menee hetki, mutta haluaisin jo osata kaiken ilman että tarvitsisi koko ajan kysellä. Välillä tuntuu että he väsyvät jo mun kyselemisestä, mutta ei muuten voi oppia jos ei kysele. Onneks huominen ei ole enää kaukana, että pääsen harjoittelemaan ja oppimaan lisää :)
13.11.2015
Hotellikokemuksia
Kerron omasta kokemuksesta Turkissa, Alanya kaupunkissa olevastasta Club Sidar Hotellista.
![]() |
| Club Sidar Hotel |
| Aqua Park, Alanya |
Reissuun menin äidin, isäpuolen ja siskopuolen kanssa. Matka Alanyaan meni sujuvasti ja ei ollut mitään ongelmia. Hotelliin päästyä oltiin aivan ihmeissään, koska se oli niin iso, ja henkilökunta vaikutti myös todella mukavalta. Meillä oli 1 makuuhuone double sängyllä, olohuoneessa twin sängyt ja myös pieni keittiö siinä huoneen kulmassa ja vielä kaiken lisäksi parveke. Ulos katsoessa näki kauas ja hotellin pihalle, missä oli pieni baarikatos, iso ja pieni uimaallas. Oltiin niin onnellisia ja haluttiin heti lähtee joka puolelle, mutta kun oli niin hirvee nälkä niin käytiin ensiksi syömässä. Matka keskustaan oli todella pieni, ehkä max 10min jos sitäkään ja syömispaikkoja oli todella paljon ja ihmiset aina huusivat keskellä katua että "Tulkaa tanne, taalla hyvaa ruokaa paljon!!". Kai siellä kävi paljon suomalaisia, että he suomeksi huusivat tai sitten jotenki arvasivat että ollaan suomesta. Hassua. Kebab liha oli taivaallisen hyvän makuinen ja parempaa kui suomessa. Muuten meni päivät nopeesti ku käyttiin rannalla, shoppailemassa, vuoristoissa ja myös Alanya Aqua Park-issa. Sitten kun mentiin aina illemmalla takaisin hotellille niin siivoojat olivat tehny hienoja pyyhekoristeitä, joutsenia ja sydämmijä jne. Ainoa huono asia mistä emme tykänny oli se että hotellin vieressä oli koulu (ala-aste). Aamusin herättiin aika usein siihen, että koulukello soi ja siellä oli hirvee huuto. Ja kerran naurettiin niille koululaisille, koska välillä he huusivat nuorille valkoihoisille blondeille naisille jotain että "Hey baby, i like you" tai "Hey, sexy lady" jne. Mutta muuten oli aivan ihana reissu ja toivottavasti jossain vaiheessä pääsisi taas käymään Turkissa, mutta sitten uusi kaupunki ja hotelli :)
Club Sidar hotellin linkki -> KLIKKAA TÄHÄN
Aqua Park, Alanyassa -> KLIKKAA TÄHÄN
Club Sidar hotellin linkki -> KLIKKAA TÄHÄN
Aqua Park, Alanyassa -> KLIKKAA TÄHÄN
12.11.2015
Kuinka ympäristöystävällisyys näkyy hotellissa?
- siivouksessa käytetään mahdollisimman vähän vettä
- siivouksessa käytetään nihkeitä liinoja/moppeja
- siivouksessa aineita käytetään vain tarvittaessa
- siivousliinoja ja moppeja pestään joka työpäivän lopussa/aamulla että liinat olisivat jo valmiiksi nihkeitä
- usein pyyhkeet viedään pesuun vain jos asiakas on jättänyt ne lattialla (erikseen lappunen siitä)
- roskiksessa bioerittely mahdollisuus
- luonnonmukaiset, isot ja moneen käyttöön shampoot, saippuat, voiteet
- jatkavilla asiakkailla vaidetaan lakanat joka 3. tai 4. päivä jos ovat esimerkiksi viikon hotellissa
- energisäästölamput koko hotellissa
- liikkeentunnistimen valot
- jätteiden lajittelu
- saunaan ihmiset ottavat omasta huoneesta pyyhkeet mukaan
- luomuruuat
10.11.2015
Asiakkaan tuloselvitys
Ensivaikutelma merkitys
Ensivaikutelma tehdään ja luodaan vain sekunneissa.
1. Huono esimerkki
2. Täydellinen esimerkki
Ensivaikutelma tehdään ja luodaan vain sekunneissa.
Ensivaikutelma on asia, jonka muodostumiseen voit vaikuttaa paljonkin. On helppoa huolehtia ulkonäöstään ja hygieniastaan, mutta mitä muuta on otettava huomioon?
1. Huono esimerkki
2. Täydellinen esimerkki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

